Kumihimo helmien kanssa


Kumihimo helmien kanssa – muista solmia S-lon lankaa puolaan tai ainakin tee kaksois-solmu S-lon lankaan, muuten voi käydä kuten Raunille:
”Tein ensimmäistä Kumihimo-koruani Magatama-helmistä ja siemenhelmistä. Jokaiseen langanpäähän olin pujottanut 110 helmeä. Koska Kumihimo-työtä on kiva tehdä missä vain, istuin olohuoneemme sohvalla, jonka edessä on melko kookas pitkänukkainen villamatto.Työn edetessä puolaa joutuu avaamaan melko usein langan ja helmien lisäämiseksi. Yhtäkkiä avaamani puola irtosi kädestäni ja tajusin helmien valuvan matolle. Yrittäessäni pelastaa niitä, heilautin lankaa ja puolaa oikein kunnolla, joten helmet sinkoilivat pitkin mattoa. Osan helmistä löysin konttaamalla matolla ja seuraavan kerran imuroidessani osa kuului menevän imuriin, matto vietiin myöhemmin pesulaan, jossa pesun yhteydessä pestävästä kohteesta kirjoitetaan tuotetakuulappu. Oli hieman noloa lukea mattomme mukana olevasta lapusta seuraavaa: "Maton nukan joukossa melkoinen määrä pieniä lasinpaloja, saattavat olla jonkinlaisia helmiä."
Kyseisen kokemuksen jälkeen muistan varmasti solmia Langat puolaan.”
Kiitos tästä tarinasta, ainakin itse varmasti muistan tehdä solmua.
 

Korun pituus


Teetkö korut lahjaksi tai tuntuuko siltä että joskus olisi kiva että oma koru olisi lyhyempi ja toisen kerran pidempi? Jos lukkona on rapulukko (papukaija lukko) voit lisätä pidentävän ketjun. Itse tein spiraalin Superduoista ja pidentävä ketju ei minusta sopinut tyyliin, joten tein BeadSmith (20GA)-metallilangoista lenkit mihin pujottelin Toho siemenhelmet ja tein pallon superduoista. Nyt minusta se ketju on osa korua ja minulla on koru jossa on vaihteleva pituus.


Kumihimo kaulakoru

Tämä koru on myös tehty Kumihimolla. Käytin Särmikkäät 4mm helmet ja yhdistin Toho siemenhelmet koruun. Siis Kumihimolla voit yhdistää erikokoisia ja muotoisia helmiä oikein hyvin. Kokeile ihmeessä. Viimeistelijän ja lukon kiinnittämisen takia suosittelen että korun alussa ja lopussa käytät samankokoiset helmet. Tässä korussa oli haasteellista saada viimeistelijä paikalle.

SuperDuo lasihelmet - rannekoru


Sain valmiiksi rannekorun jonka tein SuperDuosta. Kokeilin kaikenlaisia lukkoja ja aikaisemmin sanoin että olisinpa ajatellut lukkoa ennen kuin aloin tekemään korua, mutta se oli niin kiva tehdä…
Lopulta tein lukon sekä SuperDuo helmistä et...tä siemenhelmistä (Toho 11/0) jotka muodostivat upean kukan. Ompelin kukat keskeltä kiinni rannekoruun. Toiseen päähän tein Toho helmistä lenkit. Nyt olen tyytyväinen, rannekoru pysyy hyvin kädessä ja kukat voi pitää näkyvissä, toimivat koristeena.





Korukurssi

Huhtikuussa pidin Spiraali-kurssin tiloissamme. Tekniikka on hidasta, ei välttämättä vaikea, mutta hidas. Kurssin aikana saimme pienen pätkän valmiiksi, jokainen teki myöhemmin kotona loppuun. Itse pidän tästä korusta tosi paljon. Sain Senjalta kuvan valmiista korusta, tuli oikein hieno, kiitos kuvasta.


Helmityöalustat

Olemme tuoneet kauppaamme täysin uudet helmityöalustat sekä siemenhelmien lajittelijan . Siemenhelmen lajittelija on erityisen hyödyllinen...

Suositut