Olkalaukun - käsilaukun suunnittelu

Uuden isomman työn suunnittelu on aika jännää. Ensin mietin värit. Tässä tapauksessa oli pieni valikoima, ostin testaamiseen vain 3 väriä. Eli pohjaväri on selvä – viininpunainen. Halun erivärisen lavan ja vähän erikoisen, joten päätin että helmikirjonnalla saan sen. Aluksi kuvittelen päässäni miten eri vaihtoehdot voisivat näyttää. Sitten otin paperin, kynän, viivottimen ja harpin. Piirsin paperille ja kokeilin virkatun olkalaukun kanssa. Sen jälkeen siirsin kuvion helmikirjontapohjaan. Saa nähdä miltä näyttää minun idea todellisuudessa.

Olkalaukun  - käsilaukun suunnittelu - nyörilanka, laukkutarvikkeet, helmikijonta - vinkki
Olkalaukun  - käsilaukun suunnittelu

Olkalaukku – käsilaukku

Tämä on seuraava käsilaukku – olkalaukku. Olen aika hidas, tein sen jo viime vuonna kesällä, silloin kun testasin nyörilankoja. Olkalaukku on noin 14x18 cm kokoinen, kuvassa näkyy pätkä nyörilankaa, se on tehty yhdestä kerästä. Käytin virkkuukoukkua koko 4. Toki joudun vielä tekemään olkahihnan. Lavan teen helmikirjonnalla.

Olkalaukku –virkattu  käsilaukku - nyörilanka, laukkutarvikkeet - virkkausvinkki
Olkalaukku – käsilaukku

Helmikirjonta

Minun seuraava projekti. Suunnittelu päässäni on tehty, tein mallin ensin paperille ja sitten kopion helmikirjontapohjaan. Pitää katsoa sopivat helmet. Tästä tulee seuraavan olkalaukun lapa. Helmikirjonta on hidasta, jos ommellaan jokainen helmi erikseen, mutta en pidä ideasta että pujotellaan isompi määrä helmiä kerrallaan.

Helmikirjonta - Toho siemenhelmet, helmikirjontapohja, lasikapussi, strassinauha - korutarvikkeet, askartelutarvikkeet - helmikauppa
Helmikirjonta

Olkalaukku

Tämä olkalaukku on pehmeä. Olkalaukussa on tasku joten kaupassa ei tarvitse etsiä ostoslistaa. Käytin magneettilukon. Olkalaukkuun olen tyytyväinen, mutta mietin vielä parannuksia.

Olkalaukku - laukkutarvikkeet - virkattu olkalaukku - nyörilanka
Olkalaukku


Olkalaukun hihna

Sen tekeminen oli vähän haasteellista. Halusin sellaisen joka olisi sopivasti leveä, venyisi mahdollisimman vähän. Toki kaikki virkatut hihnat venyvät, mutta toiset enemmän kun toiset. Etsin ohjeen netistä. Kokeilin aika monta ohjetta ja minulle ei onnistunut se mitä piti tulla. Ensimmäinen oli ihan hyvä, mutta mielestäni liian kapea, sen jälkeen kokeilin monta ohjetta. Lopuksi virkkasin vain piilosilmukalla.

Olkalaukun hihna - nyörilanka - virkkausvinkki - laukkutarvikkeet, korutarvikkeet, askartelutarvikkeet netissä edullisesti
Olkalaukun hihna


Virkattu olkalaukku

Tässä on ensimmäinen valmis olkalaukku. Tein sen nyörilangasta. Olkalaukkuun tarvitsin 1 kerän 2mm nyörilankaa. Osa toista kerää meni hihnaan ja taskun tekemiseen. Olkalaukku oli ihan hauska tehdä. Olkalaukku on noin 17x13 cm. Ohje löytyy tästä, kuuntelin sujuvasti kiinaa ymmärtämättä sanaakaan. Video ohje on hyvin tehty ja esitetty.
https://www.youtube.com/watch?v=Jgq15EWborY&list=LL&index=78

Virkattu olkalaukku - nyörilanka, magneettilukko - laukkutarvikkeet, askartelitarvikkeet
Virkattu olkalaukku

 

 

Kampanjatuotteet 12.1. – 27.1.2023

Kampanjatuotteet 12.1. – 27.1.2023 ovat nyörilangat
Nyörilangat ovat vahvoja, eivät juuri veny. Nyörilangat sopivat koristenesineiden tekemiseen, makramee-töihin. Voit virkata kateliinat tai esim. puhelinkotelot
Olen testannut tätä lankaa useamman kuukauden. Ensimmäinen puhelinkotelo on kohta valmis, seuratkaa meidät some kanavissa, kirjoitan siihen myös vinkit.
Alennuskupongin voit pyytää sähköpostilla.

Kampanjatuotteet - nyörilangat - virkkaus, kumihimo, makramee - laukkutarvikkeet, askartelutarvikkeet
Kampanjatuotteet - nyörilangat

 

Nyörilangat

Lisäsimme kauppaan ihanat nyörilangat – ihan uudet, aivan upeat värit. Nyörilangat ovat vahvoja, eivät juuri veny. Nyörilangat sopivat koristenesineiden tekemiseen, makramee-töihin. Voit virkata kateliinat tai esim. puhelinkotelot

Nyörilangat - laukkutarvikkeet, askartelutarvikkeet - kumihimo, virkkaus, makramee
Nyörilangat

Neulat

Ostin erikoiset neulat jotta pystyisin tekemään loppuun kotelon. Kotelo on virkattu nyörilangasta. Innostus meni nopeasti ohi kun huomasin että puhelinkotelon olkahihna on liian lyhyt. Onneksi nyörilanka kestää purkamista. 

Nyärilanka - virkkaus, puhelinkotelo - askartelutarvikkeet, laukutarvikkeet - helmikauppa koralek
Neulat - nyörilanka


Joulutähdet

Vähän erilaista askartelua, voisin sanoa hyötyliikuntaa. Täytyy sanoa että lehtitaikinan tekeminen vaatii voimia ja tuntuu vielä pari päivää tekemisen jälkeen.

Joulutähdet - askartelu - helmikauppa Koralek
Joulutähdet


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta

 Kiitämme asiakkaitamme tästä vuodesta. Toivotamme kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Joulukoristeet - virkkaus, satiininyöri - korutarvikkeet, askartelutarvikkeet

 

Helmikirjonta

Minulle käsityö on tapa rentoutua. Tässä olen suunnittelemassa uutta työtä. Päässä on selvä kuva mitä haluan. Katsotaan miten se onnistuu. Tämä on helmikirjonta projekti ja se tulee kestämään pitkään, olen hidas.

Helmikirjonta

Joulukoriste - virkattu tähti

Tässä on yksi todella nopea ja helppo joulukoristevirkattu tähti. Tämä ohje piti vain kokeilla. Ohje on hyvin tehty. Käytin 1mm satiininyöriä. Tähti on yksinkertainen, helppo tehdä, satiininyörissä on todella kaunis kiiltävä pinta.  Tähden keskelle voit ommella helmen tai Rose Monteen, mutta tähti näyttää hyvältä ilman mitään lisä koristeita. Kannattaa kokeilla. Ohje löytyy tästä.
https://www.youtube.com/watch?v=UHYsvK6LbEY&list=LL&index=8&t=7s

Joulukoriste - virkattu tähti - satiininyöri - ohje, askarteluvinkki - askartelutarvikkeet ja korutarvikkeet
Joulukoriste - virkattu tähti


Helmityöalustat

Olemme tuoneet kauppaamme täysin uudet helmityöalustat sekä siemenhelmien lajittelijan . Siemenhelmen lajittelija on erityisen hyödyllinen...

Suositut